perjantai 13. helmikuuta 2015

Kierrätyshaalari vauvalle


Vauvan laskettuaika on siis 10.4. Mutta koska minulla on useampi keskonen, olen varautunut siihen, että myös tämä neiti saattaa tulla maailmaan ennen aikojaan. Paitsi nyt tilanne on hyvä eikä ennenaikaisuudesta ole merkkiäkään! :)

Pitkään pähkäilin vauvan kotiuttamishaalaria. Aikaisintaan kuukauden päästä siis on kotiintulo, vaikka aiemmin syntyisikin. Viikot on vielä niin pienet.

No, maaliskuun puolivälissä ilmat saattaa olla mitä vaan!  Joko -10' tai +10'. Päättelin kuitenkin että toppahaalari on liikaa ja tuunasin vanhasta (käyttämättömästä) mekosta pienelle haalarin. Päällys on vähän kuin paksua verkkaria ja sisällä trikoovuori. Hieman oli taas haarakiilan kanssa taistelua, mutta ihan käyttökelpoinen tuli! :)

Päälle sitten tarvittaessa välikerros ja peitto, eiköhän tällä sairaalasta kotiin tarkene tulla!

Entisessä elämässä mekko kokoa m






maanantai 2. helmikuuta 2015

Ihana ihana vimma!

Voiko kankaaseen rakastua?
Jos se on mahdollista niin nyt se on tapahtunut. Mun rakkauden kohde on vimman letti! ♥

Pihiydessäni tilasin tätä muistaakseni vaan 60cm ja sain justiin riittämään sen 128cm tunikapaitaan. Tuon helmakaitaleen alapuoli on mustaa trikoota, vähän piti siis tehdä palapeliä :)
Tätä on varmaan pakko tilata vielä lisää kunhan tulee taas myyntiin.
Tuota helmaa mietin vielä, lyhennänkö paitamittaan vai annanko olla noin. Nyt menis leggareidenkin kanssa... mutta omaan silmään näyttää vähän liikaa liian pitkältä paidalta.
Saapa nähdä kokeeko tämä vielä muodonmuutoksen jossain välissä. Kangas on kuitenkin täydellinen!



Kaavana Raide 128cm muokattuna.


torstai 29. tammikuuta 2015

Vauvalahja ja lisää hukkaa

Ihana ystäväni sai pienen tytön viimeyönä ♥ Synnytyksestä oli merkkejä jo edellisenä päivänä, enkä malttanut olla alkamatta ompelemaan jotain pientä. En ole tainnut koskaan antaa lahjaksi itseompelemaani ja nytkin pyörittelin kauan tekosiani ja arvioin, kehtaako sittenkään, vai haenko Lindexiltä.

Ensin tein keltaisesta kukkakankaasta bodyn mustilla kanteilla. Kun olin saanut sen valmiiksi ja pengoin kangaskaappeja housukankaan toivossa, ei löytynyt oikein muuta kuin Metsolan ruskea pikkupallofrotee. No, koska omankin nahkani alla pitäisi tyttölapsen majailla, nostin mustakanttisen bodyn yläkaappiin ja aloitin alusta. Tein ruskeilla kanteilla ja nyt sopii housutkin kokonaisuuteen :) Kokeilin vielä tehdä Miiinulleko -blogin Julian linkkaaman huivin/kuolalapun.



Bodyn kaava sausage dog ja housut Sweet winter. Molemmat kokoa 50/56.

Keskimmäiselle pojalle lopusta Hukan perintö kankaasta vielä perus nappilistapaita. Taitaa näkyä nappilistoja täälä useasti, niin kiva ilme pienellä vaivalla! :)


Kuva on otettu ennen neppareiden laittoa ja helmakin näköjään vinksin vonksin. Kaava Raide, koko 110cm.


tiistai 27. tammikuuta 2015

"Gugguu" ja busseja

Gugguu tekee aivan ihastuttavia vaatteita! Simppeleitä, mutta kuitenkin niissä on juju.
No gugguuta en raaski ostaa, joten sain ihanalta savan ompelijalta ostaa vaivanpalkkaa vastaan hänen itsensä kaavoittaman gugguutyylisen jumpparin. Sain kaavat koossa 68cm ja sillä suoraan tein tämän. Hihoja ja lahkeita lyhensin.


Kangas on neonpilkkucollegea Löytö-Palasta, vetoketju ja hupun trikoo samasta paikasta.  

Pojalle tein Noshin harmaasta bussineuloksesta perus nappilistapaidan Lillaphantin ohjeella. Pienellä vaivalla saa kivasti ilmettä peruspaitaan! Enkä onnistunut kun yhden nepin laittaa samat puolet vastakkain. :)

Tässä Raide kaava, lisätty nappilista.

torstai 22. tammikuuta 2015

Nyt sitä saa, nyt sitä saa!

Vimman lettiä nimittäin! Muitakin kangasuutuuksia sinne oli tullut mutta  tällä kertaa nappasin vain pikkupätkän kauan himoitsemaani lettiä. Nyt tullut erä on joustocollegea. Ensin mietin mitä osaan siitä tehä, mutta sitten välähti -vauvalle jumppis kesän viileisiin iltoihin! Tuskin maltan odottaa pätkäni saapumista! :)

maanantai 19. tammikuuta 2015

Inspiraatio Papusta

Näin instagramissa Kanelimaan piirtämät telttaretki -malliston legginsit tulevasta kevään mallistosta. Ihastuin niihin heti ja sain idean. Pyysin miestä (!!) käymään HH-kankaassa, kun oli asioilla siinä lähellä, ja hakemaan keltaista trikoota. Piirsin kangastussilla väkäsiä ja silitin värin kiinni. Ja surautin Ropinalegginsit kasaan :)


Trikoo oli harmittavan huonolaatuisen tuntoista. Tätä oli vain 50cm, joten tuossa polven alapuolella on poikkisauma. HH-kankaassa sai vielä 20%.n alen, joten kai nämä noin neljän euron leggareiksi kelpaa :)

Aiemmin tehtaamon blogissa törmäsin kivaan röyhelörusettipaitaan. Halusin kokeilla sitä itsekin ja tällaisen sain aikaan.

Kangas samasta kaupasta paksua mustaa trikoota tai ehkä ohutta joustocollegea? Olalla rusetti jota pitää vielä asetella muutamalla pistolla parempaan asentoon. Kokoa näillä molemmilla 122/128cm. Paidassa Raide-kaava.


Koko setti n. 10e :) Ei ollenkaan paha!




lauantai 17. tammikuuta 2015

Noshia ja apilaa

Noshilta tilasin pätkät alessa ollutta bussineulosta. Jotenkin luulin että kyseessä oli trikoo, mutta tämä olikin tosiaan neulosta. Nyt tarvii lämmintä, joten neulos sopii kuvioihin oikein hyvin! :)
Tilasin harmaata ja sinistä molempia 50cm, mutta sain sinistä 83cm!! :D Siitä siis raaskin leikata hupparin nuorimmalle pesun ja rummutuksen jälkeen. Ei mennyt kangas miksikään rummussakaan! :)




Kaavana beagle boy koossa 98cm. Käänsin helman ensin, mutta se jäi jotenkin lörpöttään joten ompelin siihenkin reskan. Kuva vääristää väriä, sininen on murretumpi oikeasti.

Sisko pyysi tekemään tytölleen perustunikan ja tällaisen sain aikaiseksi. Kaavan pohjana On the road kokoa 80cm, jonka helma pidennetty tunikamittaan ja hihoihin lisätty pituutta.